Le Havren jälkeen matka jatkui kohti Mervilleä. Heti, kun kaupungista ajetaan ulos, tulee kaksi valtavan kokoista siltaa, jotka ylittävät Seinen. Sillat olivat korkeita ja muotoilu, joka oli korkea ja kolmiomainen, korosti niiden korkeutta. Normandian alueella näkyi paljon omena-, päärynä- ja kirsikkapuuviljelmiä. Tien varsilla oli kylttejä kirsikoiden myynnistä ja muistelimme, että täältähän voisi saada hyvää omenasiideriä. Lisäksi koimme idyllisiä maalaismaisemia tuoksuineen. Näimme ja haistoimme viljapeltoja, lantaa, apilapeltoja, tuoreen ruohon, laventelin tuoksun jne. Ohi ajaessa vilahteli myös maissi- ja papupeltoja, lampaita, lehmiä ja hevosia laitumilla. Talojen muoto oli erilainen kuin muualla. Täällä on paljon valkoiseksi rapattuja taloja, joissa on tummasta puusta pielukset ja tukirakenteita. Toisaalta näkyvillä on paljon vanhoja rakennuksia, jotka on tehty vaaleasta kivestä. Marvillessä oli sotamuseo, jossa oli esillä tykkipatteri, tykkejä, lentokone C47 jne. pääosin ulkotiloissa ja autenttisissa bunkkereissa.

 

Mervillestä ajoimme hieman eteenpäin ja saavuimme Pegasus-sillalle, joka oli sodan aikana merkittävä silta.  Museo oli huomattavasti suurempi verrattuna Marvillen museoon. Pegasus-sillan museossa oli nähtävillä paljon erilaisia tavaroita, kuvia, filmejä, ajoneuvoja, tykkejä, liitokone, Harris-silta jne. Alueella oli penkkejä, jotka oli omistettu tietyille joukko-osastoille jne. Niihin oli tuotu myös kukkaseppeleitä ja pieniä puisia muistoristejä, joihin oli kirjoitettu kauniita lauseita menehtyneiden muistoa kunnioittaen. Iltapäivää kohti lämpötila vain nousi (varmaankin yli 30 astetta) ja kiitimme molemmat sitä, että ajovarusteina oli hengittävä verkkoasut, joista tuuli kulki kivasti viilentäen läpi. Kilometrejä tuli 527.

 

Ajettaessa kohti Arromanchesia näimme matkalla muutaman viehättävän kylän, joissa tosi vanhoja kivistä rakennettuja taloja näkyi kadulle. Mitenkähän vanhoja ne mahtoivat ollakaan? Ohitimme myös sotilashautausmaan, jossa oli lukemattomia kivipaaseja ja niissä nimiä ja ristejä. Ne ovat aina koskettavia.

Majoittumispaikkamme on 1875 vuodelta oleva vanha talo, joka on ollut saksalaisten hallussa sotien aikaan. Isäntänä on hollantilainen mies, joka on ostanut belgialaisen vaimonsa kanssa tämän talon 9 vuotta sitten ja se on kuulemma heidän unelmiensa talo. Mies pitää nyt talossa B&B-paikkaa Villa Louis et Margueritea. Hän pitää nykyisestä työstään (entinen lakimies) ja on tyytyväinen elämääsä. Hän on avaamassa ensi vuonna uuden museon lähelle taloa. Museo kertoo hänen puheidensa mukaan veteraanien omia tarinoita, joita on filmattu ja heiltä saatuja autenttisia esineitä ja asuja.

 

Illalla nautimme hyvää ranskalaista omenasiideriä Cidre Bouchia, joka oli maultaan hyvin omenainen, sopivan kuivaa ja erittäin kuplivaa. Lopuksi voi todeta, että ranskalainen keittiö ei tehnyt meihin kumpaankaan vaikutusta. Pikemminkin päinvastoin.