Keskiviikko 29.6. oli puolipilvinen päivä ja tuuli kylmästi mereltä, joten ei ollut mitenkään lämmin. Isäntä tarkensi tarinaa talosta. Se oli ollut alun perin kalastajien talo ja sota-aikaan saksalaiset olivat olleet talossa 4 vuoden ajan. Hän epäili vielä ”sakujen” kummittelevan talossa. Tosin tyrmäsimme moiset kummittelut ja kerroimme olleemme Saksan viimeisen hirttäjän talossa yötä viime kesänä, joten ei pari miehittäjä ”sauergrouttia” meitä pelottaisi. Laskua maksaessamme meidät yllätti se, että B&B paikassa huone ja aamiainen olivatkin erihintaisia mitä internetsivuilla esitettiin. Siellä hinnaksi oli määritelty 60,-/huone+aamiainen. Selitys isännällä oli se, että nämä ranskalaiset sivut ovat vanhentuneet ja niissä oli väärää tietoa. Hänen on täytynyt päivittää hintoja ja nyt hinta oli 60,-/huone + aamiainen 6,-/hlö. No, suomalaisethan maksavat ja hymyilevät ulospäin ja kiroavat sisäänpäin… Saatiin myös käsin kirjoitettu alkeellinen kuitti maksusta. Hän kertoi meidän olleen ensimmäiset suomalaiset asiakkaat talossa. Normandiassa kukkivat kaikki kukat. Ruusut, verenpisarat, liljat, pionit jne., lajeja joita tunnistamme ja joita emme tunnista. Hevosia on näkynyt laitumilla paljon. Olemme nähneet niitä 4-15 hevosen laumoissa.

 

Menimme katsomaan 360 asteen esitystä Gold Beachillä (Arramancessa). Se oli hieno elokuva D-daystä ja sodasta, jossa oli yhdistetty nerokkaasti menneisyyttä ja nykypäivää. Filmi oli tehty maihinnousun 50-vuotispäivän kunniaksi (vuonna 1994). Tuli jännä fiilis siitä kuin olisi ollut itse keskellä tapahtumia. Ja kuinkas ollakaan, tapasimme jyväskyläläisen hd-miehen Sweep-takissaan parkkiksella. Pena tunnisti heti suomalaisen motovarustemerkin ja huudahti ”Terve!”. Mies oli matkalla Espanjan kautta Marokkoon ja vaimo tuli hänen mukaansa Espanjaan lentäen. 

 

Matka jatkui vielä invaasion merkeissä, josta viimeisenä päädyimme syväsatamaan Cherbourgiin. Matkalla kävimme Rangers-museossa, jossa oli - yllätys, yllätys – suomalaisen Reijo Mäkelän (1978) tekemiä pienoismalleja maihinnoususta Point du Hocista. Ajelimme pikkuteitä ja löysimme yksityisen bensa-aseman. Se sijaitsi tienvierellä yksityisen talon edessä. Isäntä oli automekaanikko käsistä päätellen – ne olivat kyynärpäitä myöten rasvassa. Hänellä oli ystävällinen koira, joka heti tuli pyytämään silityksiä meiltä. Isäntä tankkasi pyörämme (saimme siis palvelua!) ja maksu suoritettiin pelkistetyssä toimistossa, jossa haisi rasva ja öljyt yms. Kirjanpito oli rasvaisessa ruutuvihossa, johon meidänkin tankkauksemme loppusumma merkittiin.

 

Lounastimme Carentanissa ravintola  L´Escapadessa. Huomiona tähän väliin voisi kertoa lounasajan Normandiassa olevan klo 13.00 - 14.30. Paikallisissa ravintoloissa ei saa lounasta sen ulkopuolella – vain turistipaikoissa. Kävimme myös Utah Beachillä, jossa näimme rannalla hevosia raviharjoituksissa, ihmisiä picnikillä, pelaamassa, uimassa, ottamassa aurinkoa ja kalastamassa jotakin seisovasta vedestä (epäilemme simpukoita). Viimeisin kohteemme oli Saint Mary Eclipce, jossa on kuuluisa kirkko. Tämän kirkon torniin oli pudonnut eräs laskuvarjojoukkojen miehistä. Hän roikkui laskuvarjostaan sodan aikana kirkon tornista suoraan maalitauluna viholliselle ja toisekseen kirkon kellojen kuminan viedessä hänen kuulonsa. Vielä nytkin hänen tarinaansa muistellaan siten, että kirkon tornista roikkuu nukke laskuvarjosta kiinnijääneenä kirkontorniin. Melko vaikuttava näky!

 

Sataman ulkopuolella oli jonkun näköinen linnoitus rakennelma, jonka rakennusajasta ei tarkempaa tietoa. Laivassa oli ensimmäistä kertaa tarjolla omat kiinnityspaikat moottoripyörille. Tässä kohtaa alkaa näyttää ettei nykyisillä renkailla voi palata Suomeen takaisin. Taitaa tulla Corkissa renkaanvaihto projekti. No hyvin ovat Pilot Road 2:et kestäneet. No tämänkin olisitte saaneet tietä aiemmin mutta Eijan saaman tiedon mukaan satelliitti olisi pudonnut alas. Respasta sanottiin nimittäin ”satellite comminication down”.

Laivalla matka jatkuu kohti Irlantia...