Kävimme Sant Loussa terassikahvilla. Näimme pari paikallista pultsaria, joista toinen väänteli mersun merkkiä autonnokalta. Taisi olla yhä toisen maailmansodan jälkimaininkeja, kun ranskalainen kuritti saksalaisen autoa. Kaupungissa oli hyväkuntoinen, mahtava ja pitkä kivimuuri, joka on vanhaa kaupunginmuuria. 

 

Ajelimme pienempiä maaseutua halkovia teitä. Tienvarrella oli muutamia viittoja, joissa oli tekstinä Cider & Calvados. Seurasimme erästä kylttiä ja saavuimme maatalon pihaan, jossa kissoja ja koiria kulki pitkin pihaa. Pihapiirissä oli kolmella sivulla isoja vaaleita kivirakennuksia. Keskimmäinen oli asuintalo ja sivuilla varasto- ja piharakennuksia. Koirat kävivät heti vuoronperään merkkaamassa Penan moottoripyörän eturenkaan reviiriinsä kuuluvaksi. Isäntä tuli pihalle ja kysyimme englanniksi, että seurasimme kylttiä ja saisiko maistella siideriä ja calvadosta. Mies vastasi ranskaksi, että sopiihan se. Hän avasi pihan sivulla olevan rakennuksen oven ja koira sekä me seurasimme isäntää tilaan, jossa oli pieni maistelupaikka (decustation), jossa oli baaritiski ja hieman rekvisiittaa. Mies viljeli mm. omenia, joista valmistettiin siideriä, pommeauta ja calvadosta. 

 

Siideriä ei ollut nyt maistella, koska vanhaa satoa ei ollut ja uusi oli vielä puissa. Maistelimme pommeauta, joka on aperitiivinä tarjottava portviinin tai madeiran tyyppinen 17%:nen vahvanmakuinen väkevä viini. Se oli meille molemmille uusi tuttavuus Pidimme siitä ja ostimme sitä yhden pullollisen. Calvadosta oli tarjolla 3 v, 4v, 8v ja 10 v vanhaa. Calvados isännän mukaan tehdään siideristä siten, että se ensin tislataan ja laitetaan sitten tammitynnyreihin maustumaan ja kypsymään. Ikä kertoo sen miten kauan tislattu seos on seissyt tynnyrissä. Maistelimme 3 v ja 10 v vanhoja calvadoksia. Ne olivat hyviä ja eron huomasi myös niiden iässä. 10-vuotias levisi suussa eri lailla ja maku oli jo konjakkimainen. Keskustelu sujui isännän kanssa yllättävän hyvin vaikka hän puhuikin koko ajan ranskaa ja me englantia. Pena käytti kyllä kaikki osaamansa ranskankieliset sanat, joten vuorovaikutus sujui erinomaisesti. Oli kiva nähdä aito maalaistalo ja ranskalainen maanviljelijätilan isäntä. Isäntä oli lupsakka ja ostimmepa vielä vanhaa calvadostakin pullollisen. Jaa-has, taas on motoristeilla ongelma mihin laittaa ostetut pullot…

 

Kevyen myöhäisen lounaan jälkeen seuraava kohde oli Point du Hoc, jossa oli jälleen tykkipattereita korkealla rantatörmän päällä Utahan ja Omaha Beachien välissä. Paikkaa oli pommitettu rankasti ja maa oli täynnä vanhoja pommikuoppia. Näimme myös korkea rantatörmät, joista osa sotilaista oli noussut maihinnousun aikana ylös. Aika haasteelliselta se nytkin näytti. Kuljimme myös Omaha Beachillä, jossa oli laskuvesi. Ranta oli hiekkarantaa ja näkyvillä oli jokunen bunkkeri. Siellä oli tietenkin myös muistomerkki. Amerikkalaisten sotilaiden hautausmaa oli jonkin matkan päässä Omaha Beachistä. Siellä oli merenrannalla suunnattoman paljon valkoisia marmoriristejä hyvin hoidetulla puistoalueella, jossa kasvoi puita ja nurmikkoa. Alueelle mentiin porttimaisesta sisääntulosta, jossa oli kuvattu taisteluja ja kartta. Kartassa oli Suomi sijoitettu Venäjän valtaamaksi.

 

Tälle päivälle oli jo kiertelyä tarpeeksi. Ajokilometrejä tuli 145. Päätimme ottaa varman päälle ja nauttia ranskalaisista juustoista, hedelmistä, patongista ja punaviinistä valmiin ruoan sijaan, koska ranskalainen keittiö ei edelleenkään ollut vakuuttanut meitä. Niinpä menimme kaupan kautta majapaikkaan ja saimme isännältä ruokailuvälineet ja lasit, jotta voimme nauttia illallisemme majapaikan tiloissa.